Maanantaista 2.8.2009

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että medialukutaito sai ensimmäisellä luennolla maailmassani laajemman käsitteen kuin aikaisemmin. Hyvin pian meiltä kysyttiin, olimmeko saaneet jonkinlaista opetusta medialukutaidosta. Aika niukkaa oli vastaanotto (tai sitten sitä ei tiennyt vain joidenkin asioiden kuuluvan tähän piiriin). Itse en juurikaan muista saaneeni kyseistä opetusta ala-aste aikoinani, joskin takaraivossa tuntuisi piilevän muisto sanasta medialukutaito kouluympäristössä, mutta varma en voi olla.

Kuten alussa itseni esitellessä sanoin, en tullut kurssille ainoastaan pisteiden takia, vaan koska katsoin lisätiedon medialukutaidosta olevan oleellisia viestintää opiskelevalle, joka ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa on vaikuttamassa siihen, mitä ihmiset mediasta lukevat ja miten. Tästä meillä on ollut jonkin verran opetusta, mutta puhtaasti medialuvusta ei vielä olla puhuttu. Hyvä rako siis. Yritän päiväkirjoissani päästä kapeakatseisuudestani, mutta välillä yritän välillä tarkoituksella heijastaa visuaalisen suunnittelun näkökulmaa kirjoituksissani, koska medialukutaito menee visuaalisen suunnittelun kanssa toisinaan samoja polkuja. Toivottavasti en sorru siihen liikaa. Jos näin sattuu käymään, minua saa vapaasti asiasta huomauttaa :)


Mietelmät

Muistan, kun katselin veljeni perheen kanssa aikoinaan erästä tosi-tv-ohjelmaa. Luullakseni kyse oli aika ensimmäisistä "Survivor"-jaksoista, joita esitettiin. Päivittelimme kuinka heille voi käydä noin, mitä lie siellä sitten tapahtuikaan. Veljeni tuli viereen ja tapansa mukaan möläytti kommentin "ajatelkaa nyt: kuinka ihmeessä kameramiehet voi muka olla juuri aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tottakai ne on käsikirjoitettu!" Silloin se hieman pilasi tunnelmaa, mutta jossakin päässäni tapahtui herätys, kun tajusin oikeastaan olleeni niinkin paljon television vietävänä. Tosi-tv oli itselleni uusi ilmiö, enkä osannut lukea sitä oikein.

1700-luvulta ollut ajatus omatoimisesta ajattelusta tuntuisi toimivan hyvin medialukutaidosta puhuttaessa. Mieleeni tuli tosin, että tämä ei digitaalisessa maailmassa tunnu pätevän aina niin hyvin. Kurssilla kävi ilmi, että mainonnasta ei olla niin huolestuneita lapsen internetin käyttöä tarkastellessa. En epäilekään, että lapsi ei kykenisi tunnistamaan oikeaa mainosta tavallisen tekstin joukosta, ne kun ovat yleensä jotenkin samankaltaisia kuin maailmassa nähdyt. Huolestuttavampaa ovat lähinnä "mainokset", jotka ovat piilotettuna sivustolle mukaillen sivuston omaa ulkoasua ja joiden tarkoitus ei ole mainostaa tuotetta, vaan lähettää klikattaessa virus koneelle. Olen itse nähnyt kokeneen koneenkäyttäjän sortuvan tähän ja kyseinen virus jumitti koko koneen täysin. Nämä ovat kyllä nähtävissä ja erotettavissa, mikä tosin saattaa olla vaikeaa. Melkein menee aiheen ohi, mutta ideani oli, että siinä kuin lapsia, myös aikuisia pitäisi opettaa näkemään internetin vaaralliset alueet.

Josta pääsemmekin siihen, että kuka ohjaa lapsia internetin käytössä tai valvoo sitä, jos vanhemmat ovat sen kanssa enemmän ulkona kuin lapsensa? Kurssilla tulikin puhetta juuri tästä. Nyt kun yhä pienemmät lapset eivät joudu kamppailemaan teknisten asioiden kanssa, aikaa jää paljon muuhun tutkailuun, mikä ei periaatteessa ole ollenkaan huono asia. Internet on pullollaan erittäin paljon hyödyllistä tietoa lapsia ajatellen, mutta vanhempia tarvitaan tässä vaiheessa pitämään lapsen arvomaailma kasassa myös virtuaalisessa maailmassa.

Uusi asia mikä tuli kurssilla, oli sosiaalinen lukutaito, mikä käsittääkseni tarkoittaisi mm. juuri tämän blogin lukemiseen tarvittavaa "lukutaitoa". Etenkin kun internet mahdollistaa erittäin hyvin maailmanlaajuisen levittämisen ja huomatuksi tulemisen, sosiaalinen lukutaito on entistä ajankohtaisempaa ja samalla mielenkiintoisempaa. Eikä ole mielestäni suoraan selvää, että ihmiset aina oman kulttuurinsa sisällä osaisivat tulkita toisiaan tai siellä oleva merkkejä. Tästä hyvänä esimerkkinä oli pieni keskustelu toisen kanssa luennolla, jossa huomattiin, että esimerkiksi pirkanmaalaisen on erittäin vaikea päästä sisään helsinkiläiseen raitiovaunujen merkkien maailmaan (oletuksena ettei käy siellä usein ja ei ole ketään kertomassa mitä mikin tarkoittaa) jo pelkästään, koska merkit siellä ovat vain sille paikalle ominaisia. Jos taas Tampereella olisi myös raitiovaunuja, jotka käyttäisivät samaa merkkikieltä (minkä ne epäilemättä tekisivätkin), asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Yritän oppia tunnistamaan myös muunlaista medialukutaitoa kuin pelkästään digitaalista, joka kyllä on tärkeä ja josta paljon puhutaan.

Vaikka kuinka viestinnän kanssa tekisi juttuja ja töitä, niin huomaa oppivansa uutta koko ajan. Ensimmäinen luentosarja sai ainakin minut pohtimaan medialukutaitoa pintaa syvemmältä ja toivon, että seuraavilla luennoilla pääsen vielä enemmän sisään aiheeseen.