Maanantai 17.08.2009

Ja lisää mediamaailman mylleryksestä ja kuinka sitä tulisi tulkita.

Tämänkertainen luentopäiväkirja sisältää lähinnä esimerkkejä omista mediatottumuksista, jotka ovat siis sidoksissa kyseiseen luentoon.

Mielenkiintoista oli nähdä sata vuotta vanha lehti vierellään nykypäivän sanomalehti. Helsingfors Tidning(?) oli pelkästään täynnä tekstiä ilman ainuttakaan kuvaa. Nykyajan lehti taas sisälsi paljon kuvia ja grafiikkaa yleensäkin. Jostain syystä aloin rinnastaan lehteä ja televisiota toisiinsa ja mieleeni tulivat MTV:n (musiikkikanavan siis) musiikkivideot ja niistä käyty keskustelu aikoinaan. Oltiin (ollaan) sitä mieltä että nopetempoinen musiikki tekee nuorista levottomia. Samaa ajattelin siitä, kuinka lehtiä nykyään lähinnä selaillaan. Mikä on ihan ymmärrettävää, sillä tässä informaatioähkyssä jossa mekin uimme, joka kalaa ei voi jäädä tutkimaan. On vain otettava oleelliset asiat ja muodostettava käsitys maailmanmenosta niiden kautta.

Sosiaalinen lukutaito ja lifestreaming ovat mielenkiintoisia ja minusta oli hauska etsiä esimerkkejä, missä niitä tarvitsen tai missä olen nähnyt niitä käytettävän.

Se video ihmisistä, jotka muokkasivat mm. kansikuvia oli viihdyttävää katseltavaa. Teen sitä itsekin varsin tietoisesti joihinkin asiakastöihin ja olen erittäin tietoinen siitä, että "näkyväksi" tuleminen on enemmänkin kuin huono juttu. Jos lukija pääsee näkemään "kulissin" taakse, taika laukeaa ja kuva menettää merkityksen joka sille on luotu.































(lähde: http://photoshopdisasters.blogspot.com)
Ylläoleva kuva on vielä hyvin tehty ja on suhteellisen vaikea sanoa onko kuva alkuperäinen vai ei näkemättä originaalia. Mutta on myös tapauksia, jossa jotain on päässyt unohtumaan:

































(lähde: http://photoshopdisasters.blogspot.com)

Muutenkin, jos ihmisiä kiinnostaa käydä harjoittamassa kriittistä kuvanlukua, niin Photoshopdisasters on juuri oikea paikka. Se on myös hauskaa.

Sosiaalinen lukutaito ja yhteisöt
Käytän Facebookia. Olen tutustunut myös Second Life-yhteisöön, jossa vietin jossain vaiheessa hahmoni kanssa aikaa. Nykyään tämä on tosin jäänyt taka-alalle. Lukutaito on hyvä, koska se mahdollistaa ihmisten yhteenkuuluvaisuuden. Tehdään yhdessä, me kaikki tiedämme mistä mm. addresseissa on kyse ja miten niitä pääsee allekirjoittamaan internetissä. Mutta toisaalta pelkkä varsinainen lukutaito ei riitä, jos on ryhmä joka on kehittänyt aivan omanlaisensa lukutaidon. Se ottaa sisäänsä ihmiset jotka osaavat sitä lukea, mutta sulkee pois ne, jotka eivät sitä pysty tulkitsemaan. Erittäin hyvä esimerkki on reaaliaikaiset nettiroolipelit (eli MMORPG = Massively Multiplayer Online Role Playing Game), jotka rakentavat sisälleen aivan omanlaisensa yhteisön, jota ei pääse tarkastelemaan olematta itse osa yhteisöä (kuten foorumeita taas pääsee kirjautumatta). Olen pelannut itse vuoden päivät World of Warcraft-nimistä nettiroolipeliä ja muistan, kuinka yhteisöön sisälle pääseminen otti aikansa. Pääosin ihmiset siellä kommunikoivat kirjoittaen, mutta mahdollista on myös mikrofonin käyttö. Varsinainen haaste tuleekin kirjoitetun tekstin lukemisesta, jonka kanssa itselläni oli ongelmia pitkään (ja vieläkään en tiedä ihan kaikkia).















(klikkaa kuvaa saadaksesi sen isommaksi)

Jotkut tekstit ovat kuin koodikieltä (tai no, nehän melkein ovatkin). Lyhennyksiä käytetään erittäin paljon ja niistä tulee olla tietoisia, jotta yhteinen pelikokemus säilyy. Pelaajat ovat siis luoneet oman kielen ja samalla oman yhteisönsä.

Luennolla oli myös puhetta siitä, että digitaalisuus mahdollistaa tavallisenkin ihmisen asiantuntijana olon. Mielestäni loistava esimerkki näistä on tutoriaalit, joita netti on pullollaan eri asioista. Olen nähnyt teini-ikäisten tekevän mm. piirustustutoriaaleja ja jakavan tietouttaan eteenpäin asiasta kiinnostuneille. Tietenkin, kaikki on ilmaista. Ja sekö jos mikä on loistavaa. Jopa ainakin meidän koulussa annetaan linkkejä erilaisiin ihmisten tekemiin tutoriaaleihin, josta voi käydä lisää opiskelemassa. Varmasti käytäntö tulee yleistymään monessa paikassa ihan tavaksi asti.

Maanantai 10.8.2009

Tämänkertainen luento meni erittäin lähelle omaa ammattiani ja luennon aiheista meidänkin koululla on ollut puhetta. Pidin aiheita mielenkiintoisina, hyvin paljon edellä mainitun syyn takia.

Italialaisen Barilla-pastanvalmistajan mainoksen analyysi oli suorastaan hupaisaa. Vielä huvittavampaa siitä teki se, että käytämme omassa taloudessamme pääsääntöisesti kyseistä pastamerkkiä. Mainoksesta huomasi, palasissa analysoimalla, että kuinka katsojalle syötetään vaikka mitä kuvien kautta, silti sanaakaan sanomatta. Tähän liittyi olennaisesti kuvan ja äänen suhde. Kuten tunnilla eräs sanoikin, mainos oli tavallaan osana italialaista tapakasvatusta ja kulttuuri näyki vahvasti mainoksesta.

Katsoimme lisäksi Dieselin "farkkumainoksen", joka pyrkii saamaan ihmisten huomion hyvin omituisilla mainoksilla, joista ei edes tiedä niiden mainostavan farkkuja ennen lopputekstiä.
En voinut olla ajattelematta, että mitä keinoja tulevaisuuden mainonta tulee käyttämään, kun mainokset alkavat olla niin omituisia, ettei kukaan enää jaksa kiinnittää niihinkään huomiotaan. Kehitetäänkö tekniikkaa vai palataanko taaksepäin? Tämä tuli mieleen myös käydessäni katsomassa Ice Age 3D:n. Olihan se hieno, varsinkin kun ekaa kertaa elämässään näki 3D-elokuvan. Mutta tiedän, että katsoessani useammin vastaavanlaisia elokuvia, hohto haihtuisi hyvin pian pois. Nyt pidän sitä lähinnä elokuvateattereiden selviytymistekniikkana, jona se voi vielä vähän aikaa toimiakin. Mutta entä sitten kun tekniikka kehittyy niin, että mattimeikäläinenkin voi nauttia kotonaan 3D-elämyksistä?

Kiinnostavaa oli myös tunnilla esiin tullut toinen asia: mm. valokuvissa nähdään vain osatotuus tilanteesta. Tämähän on tavallaan ihan selvää, mutta kuinka monta kertaa jotain kuvaa/uutisleikettä katsoessaan tätä tulee ajatelleeksi? Oikean tekstin yhteydessä (tai vielä jopa musiikinkin) kanssa saattaa kriittinen katsantakanta osoittautua hankalammaksi toteuttaa. Mutta osatotuuden kertomiseen juuri esimerkiksi sanomalehtien kuvien idea perustuukin. Näytetään vain mikä on oleellista ja kiinnitetään lukijoiden huomio siihen. Muuten pitäisi näyttää kaikki, mikä on mahdotonta. Mutta luulen, että siinäkin tapauksessa, että olisi mahdollista näyttää kaikki, ihmiset vetäisivät samasta tilanteesta omanlaisia johtopäätöksiään. Se, mikä on oleellista toisen mielestä, ei ole välttämättä toisen. Samasta aiheesta pitäisi siis päästä lukemaan monesta eri lähteestä, jolloin toivottavasti eri tulkinnoista pystyisi vetämään oman johtopäätöksensä (mikä ei ole välttämättä se oikea, tämä vaatisi varmaankin henkilökohtaisen paikallaolon).

Luento laittoi taas mielen "varpailleen" ja tutkimaan ympäröivää mediamaailmaa jälleen kerran hieman kriittisemmin.

Maanantaista 2.8.2009

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että medialukutaito sai ensimmäisellä luennolla maailmassani laajemman käsitteen kuin aikaisemmin. Hyvin pian meiltä kysyttiin, olimmeko saaneet jonkinlaista opetusta medialukutaidosta. Aika niukkaa oli vastaanotto (tai sitten sitä ei tiennyt vain joidenkin asioiden kuuluvan tähän piiriin). Itse en juurikaan muista saaneeni kyseistä opetusta ala-aste aikoinani, joskin takaraivossa tuntuisi piilevän muisto sanasta medialukutaito kouluympäristössä, mutta varma en voi olla.

Kuten alussa itseni esitellessä sanoin, en tullut kurssille ainoastaan pisteiden takia, vaan koska katsoin lisätiedon medialukutaidosta olevan oleellisia viestintää opiskelevalle, joka ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa on vaikuttamassa siihen, mitä ihmiset mediasta lukevat ja miten. Tästä meillä on ollut jonkin verran opetusta, mutta puhtaasti medialuvusta ei vielä olla puhuttu. Hyvä rako siis. Yritän päiväkirjoissani päästä kapeakatseisuudestani, mutta välillä yritän välillä tarkoituksella heijastaa visuaalisen suunnittelun näkökulmaa kirjoituksissani, koska medialukutaito menee visuaalisen suunnittelun kanssa toisinaan samoja polkuja. Toivottavasti en sorru siihen liikaa. Jos näin sattuu käymään, minua saa vapaasti asiasta huomauttaa :)


Mietelmät

Muistan, kun katselin veljeni perheen kanssa aikoinaan erästä tosi-tv-ohjelmaa. Luullakseni kyse oli aika ensimmäisistä "Survivor"-jaksoista, joita esitettiin. Päivittelimme kuinka heille voi käydä noin, mitä lie siellä sitten tapahtuikaan. Veljeni tuli viereen ja tapansa mukaan möläytti kommentin "ajatelkaa nyt: kuinka ihmeessä kameramiehet voi muka olla juuri aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tottakai ne on käsikirjoitettu!" Silloin se hieman pilasi tunnelmaa, mutta jossakin päässäni tapahtui herätys, kun tajusin oikeastaan olleeni niinkin paljon television vietävänä. Tosi-tv oli itselleni uusi ilmiö, enkä osannut lukea sitä oikein.

1700-luvulta ollut ajatus omatoimisesta ajattelusta tuntuisi toimivan hyvin medialukutaidosta puhuttaessa. Mieleeni tuli tosin, että tämä ei digitaalisessa maailmassa tunnu pätevän aina niin hyvin. Kurssilla kävi ilmi, että mainonnasta ei olla niin huolestuneita lapsen internetin käyttöä tarkastellessa. En epäilekään, että lapsi ei kykenisi tunnistamaan oikeaa mainosta tavallisen tekstin joukosta, ne kun ovat yleensä jotenkin samankaltaisia kuin maailmassa nähdyt. Huolestuttavampaa ovat lähinnä "mainokset", jotka ovat piilotettuna sivustolle mukaillen sivuston omaa ulkoasua ja joiden tarkoitus ei ole mainostaa tuotetta, vaan lähettää klikattaessa virus koneelle. Olen itse nähnyt kokeneen koneenkäyttäjän sortuvan tähän ja kyseinen virus jumitti koko koneen täysin. Nämä ovat kyllä nähtävissä ja erotettavissa, mikä tosin saattaa olla vaikeaa. Melkein menee aiheen ohi, mutta ideani oli, että siinä kuin lapsia, myös aikuisia pitäisi opettaa näkemään internetin vaaralliset alueet.

Josta pääsemmekin siihen, että kuka ohjaa lapsia internetin käytössä tai valvoo sitä, jos vanhemmat ovat sen kanssa enemmän ulkona kuin lapsensa? Kurssilla tulikin puhetta juuri tästä. Nyt kun yhä pienemmät lapset eivät joudu kamppailemaan teknisten asioiden kanssa, aikaa jää paljon muuhun tutkailuun, mikä ei periaatteessa ole ollenkaan huono asia. Internet on pullollaan erittäin paljon hyödyllistä tietoa lapsia ajatellen, mutta vanhempia tarvitaan tässä vaiheessa pitämään lapsen arvomaailma kasassa myös virtuaalisessa maailmassa.

Uusi asia mikä tuli kurssilla, oli sosiaalinen lukutaito, mikä käsittääkseni tarkoittaisi mm. juuri tämän blogin lukemiseen tarvittavaa "lukutaitoa". Etenkin kun internet mahdollistaa erittäin hyvin maailmanlaajuisen levittämisen ja huomatuksi tulemisen, sosiaalinen lukutaito on entistä ajankohtaisempaa ja samalla mielenkiintoisempaa. Eikä ole mielestäni suoraan selvää, että ihmiset aina oman kulttuurinsa sisällä osaisivat tulkita toisiaan tai siellä oleva merkkejä. Tästä hyvänä esimerkkinä oli pieni keskustelu toisen kanssa luennolla, jossa huomattiin, että esimerkiksi pirkanmaalaisen on erittäin vaikea päästä sisään helsinkiläiseen raitiovaunujen merkkien maailmaan (oletuksena ettei käy siellä usein ja ei ole ketään kertomassa mitä mikin tarkoittaa) jo pelkästään, koska merkit siellä ovat vain sille paikalle ominaisia. Jos taas Tampereella olisi myös raitiovaunuja, jotka käyttäisivät samaa merkkikieltä (minkä ne epäilemättä tekisivätkin), asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Yritän oppia tunnistamaan myös muunlaista medialukutaitoa kuin pelkästään digitaalista, joka kyllä on tärkeä ja josta paljon puhutaan.

Vaikka kuinka viestinnän kanssa tekisi juttuja ja töitä, niin huomaa oppivansa uutta koko ajan. Ensimmäinen luentosarja sai ainakin minut pohtimaan medialukutaitoa pintaa syvemmältä ja toivon, että seuraavilla luennoilla pääsen vielä enemmän sisään aiheeseen.